![]() |
Kaunista..... |
Itselläni ei ole ollut mitään varsinaisia ongelmia jalkojen kanssa, haluan että lenkkarit istuvat, ja tuovat sitä vakautta liikkumiseen, ja että hyvä olo/vireys pysyy koko lenkin ajan, tai "ongelmanihan" on ylipronaatio, mutta tarkoitan että mitään kiputilanteita raajoissa ei ole ollut, haluan parhaalla tapaa ennaltaehkäistä ne......Juoksulenkkareissa käytän kokoa 41 1/3 ja näin ollen pohjallinen teetettiin 42 kokoisena, josta ihan aavistuksen verran pyöristin kotona lenkkariin sopivaksi, ei mikään isojuttu, saksilla hieman muotoilua.
Nyt olen testaillut pohjallisia kaksi kuukautta, ja voin sanoa että en vaihtaisi niitä pois, toiset tulen teettämään syksyksi työkenkiin. Pohjalliset tuovat sellaisen hyvän tuntuman jalkoihin, ja ihanan istuvuuden. Olen vaihdellut ja testaillut pohjallisia eri kenkiin. Kaupunkilomalla Tukholmassa kävelin 30000 askelta päivän aikana, ja jalat eivät olleet mitenkään väsyneet taikka arat illalla!! Silloin illalla tuli sellanen sponttaani oho, että mitkä kengät minulla olikaan jalassa! Asuntomessuilla tuli nyös käveltyä paljon, tällasille reissuille vaihdan pohjalliset juoksulenkkareista"citylenkkareihin" tai "diipadaapalenkkareihin", millä nimellä niitä kutsun. Liruihin kangastossuihin niitä ei kannata laittaa, kengän pitää olla hieman jämäkämpi - minun mielestä.
Pohjallisia suositellaan että ne otetaan pikkuhiljaa käyttöön, ei siis heti 20km lenkille....Ehkä ensimmäisellä hölkkälenkillä tunsin että jotain erinlaista on nyt, mutta 20min minuutin jälkeen, tuntemus katosi. SEN tunnen heti jos pohjallisia ei ole, eli minulle FootBalancen pohjalliset tuli jäädäkseen.
FootBalance pohjallisten paketin takakannessa lukee seuraavanlaisesti:
"Yksilölliset jalkojesi mukaan muotoillut pohjalliset:
- Parantavat koko kehosi asentoa
-Tehostavat suorituskykyäsi
-Lisäävät jalkineittesi mukavuutta
-Ennaltaehkäisevät ja vähentävät jaloista johtuvia vaivoja"
Allekirjoitan kyllä kaiken tuon, voin suositella pohjallisia, varsinkin silloin kun olet paljon menossa ja jalkojesi päällä - jaksat paremmin. FootBalancella on 30-päivän tyytyväisyystakuu, jos et ole tyytyväinen tuotteeseen, voit sen palauttaa ja saat rahasi takaisin. Kannattaa kokeilla - älä anna analyysikoneen olla sinulle mikään mörkö, se ei punnitse painoa taikka tallenna kuvia jaloistasi! Analyysi on ilmainen, ja sen suorittaa hyvin asiaan kouluttautuneet myyjät!
![]() |
QuickFit |
![]() |
Tadaaa - valmiit pohjalliset - 100% Custom |
![]() |
Pieni pyöristys saksilla kotona, että sopivat lenkkareihin. |
![]() |
Siellä ne on "citylenkkareissa".... |
Blogiyhteistyö FootBalance ,
käyhän kurkkaamassa heidän nettisivuilla sieltä löytyy paljon mielenkiintoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti