lauantaina

Musta-valkoista mutta kuitenkin väriä ...

Olen ihastunut musta-valkoiseen sisustuksessa, mutta sitten kuintenki tykkään väreistä, pientä ristiriitaa. Sain juuri päähän että nyt pitäisi löytää jostain musta-valkoraidallisia kynttilöitä, varmastikkin todella helppoa löytää. Samalla kun olen ihastunut musta-valkoiseen niin olenkin jo suunnitellut että jouluksi meille tulee kauniin vihreät puuvillasamettiverhot. Kangas löytyy tietenkin Kokkolan kangaspalvelusta. Minulla on kerran aikaisemmin ollut samettiverhot, mutta siitä on aikaa. Yleensä olen vaihtanut punaiset taftiverhot jouluksi, jotka ovat kyllä upeat mutta nyt olen saannut mieleen tämän vihreän ja vaihtelu virkistää. Laitan teille kuvia verhoista sitten kun ne on toteutunut.
Oikein ihanaa lauantaita, minun matkani tänään käy Kalajoelle naisteniltaan.

Tuoli on löytö Iskusta, verhoilun toteuttanut Kokkolan kangaspalvelu kuin myös tyyny kuvassa!

Open minds astiat, aamupalan nautin joka aamu näistä...ilman buddhaa...

Kaikki tuotteet Living and roomista.

1 kommentti:

  1. Mustavalkoinen toimii -ja ehdottomasti tehostevärejä sopivasti. Ja kun pohja on selkeä, loput voi muunnella mielentilan mukaan pienilläkin muutoksilla. Tosi kivalta näyttää :)

    VastaaPoista

Girl's having fun!

Eilinen päivä meni siivillä! Suunniteltiin ystävättärien kanssa pieni irtiotto, ja "fun" - day Kokkolassa. Mistäs sitten meidän ir...